Pestoleipä – Pane al Pesto

11.4.2017

Pestoleipä – Pane al Pesto

0 Comments

Peston katsotaan olevan kotoisin Italian Liguriasta. Genovalaista pestoa (Pesto Genovece) pidetään alkuperäisenä pestona, vaikka luonnollisestikkaan pestolle ei voida määrittää varsinaista syntymähetkeä tai -paikkaa. Peston tyylisiä yrttitahnoja on käytetty Italiassa ja muuallakin maailmassa jo paljon ennen kuin pesto-sana yhdistettiin Genovassa 1800-luvulla tähän paksuun basilikasta, parmesaanista, pinjansiemenistä, valkosipulista ja oliiviöljystä morttelissa murskattavaan (pestare) kastikkeeseen.
Jo antiikin roomalaisten tiedetään käyttäneen yrteistä, juustosta, valkosipulista, pähkinöistä ja oliiviöljystä murskattua moretum-nimistä peston tyylistä yrttitahnaa. Basilikaa tässä tahnassa ei ollut, sillä kyseisen yrtin käyttö yleistyi vasta paljon myöhemmin.

Pesto sopii hyvin sellaisenaan leivän päälle, mutta tässä leivässä se leivotaan jo valmiiksi leivän sisään. Pestoleipä on helppo tehdä ja mainio leipä aterialle tai ihan sellaisenaankin. Leivänpaloja voi tarjota uunissa tai grillissä kuumennettuna tai syödä ihan vain sellaisenaan vaikka pelkän margariinin kera.

Pestoleipä

  • 250 g hiivaleipäjauhoa
  • 250 g vehnäjauhoa
  • 380 g vettä
  • 12 g tuorehiivaa
  • 8 g suolaa
  • Hyvälaatuista pestoa

Sekoita jauhot ja suola kulhossa ja murenna hiiva jauhojen päälle.
Valuta kättä viileämpi vesi kulhoon.
Sekoita lusikalla tai mikserillä minuutin verran, tai kunnes aineksista muodostuu yhtenäinen massa.
Anna levätä 5 minuuttia.
Vaivaa taikina löysän kimmoisaksi. Mikserin koukulla noin 4-5 minuuttia, käsin pari minuuttia kauemmin.

Öljyä kulho kevyesti. Kääntele taikina palloksi ja pyöräytä se kulhon öljyisissä reunoissa.
Peitä kulho muovilla tai liinalla ja anna taikinan kohota tuplakokoon, noin 1-1,5 tuntia.

Jauhota alusta ja kippaa kohonnut taikina alustalle.
Painele taikina tasaiseksi noin 40×30 cm levyksi.
Levitä taikinan päälle reilu kerros itsetehtyä tai laadukasta purkkipestoa.
Jätäsaumaa varten toinen pitkistä reunoista ilman päällistä.
Kostuta pestoton reuna vedellä ja kääri taikina rullalle aloittamalla kääriminen pitkältä sivulta, jolla on pestoa.
Sulje sauma hyvin ja jätä saumakohta alustaa vasten.

Leikkaa taikina pituussuunnassa halki.
Käännä pestoiset puolet ulospäin.
Yhdistä taikinapötköt nostelemalla pötköjä vuorotellen toistensa yli ja käännä lopuksi päät yhteen niin, että muodostuu rengas.
Nosta leipä varovasti esimerkiksi isoa lastaa apuna käyttäen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Anna leivän kohota peitettynä 45 minuuttia.

Paista leipää 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes leipä on vaaleanruskea ja kuoreltaan rapea.
Jäähdytä ritilällä ilman peittoa, älä leikkaa leivän ollessa vielä kuuma.



Kommentoi