Sain idean tähän focacciaan kävellessäni tyttären kanssa päiväkodilta kotiin. Arvuuttelin mitä ruokaa päiväkodissa on sinä päivänä ollut, enkä meinannut keksiä tarjolla ollutta lisuketta. Se oli punajuuria, ilmeisesti keitettynä.
ajatus focacciasta paahdetuilla punajuurilla sitten syntyi kuin tyhjästä, tai tyhjästähän ne ajatukset kai…
Punajuuri on maultaan selkeästi makea ja voisiko sanoa, että hiukan maanläheinen, joten se kaipaa kaveriksi jotain hapokasta ja jotain suolaista. Mausteisuudesta ja pienestä potkustakaan ei ole suinkaan haittaa.
Niinpä yhdistyi paahdetut punajuuret, karamellisoitu punasipuli ja sveitsiläinen Gruyére-juusto. Maustoin punajuurisiivut mausteöljyllä, jonka sekoitin Virginon chiliöljystä, ripauksesta suolaa, paprikaa ja korianteria.
Focacciataikina
- 560 g hiivaleipäjauhoa
- 455 g kylmää vettä
- 15 g oliiviöljyä
- 11 g suolaa
- 4 g kuivahiivaa / 10 g tuoretta
- Rypsi- tai oliiviöljyä pannua varten
Sekoita kulhossa jauhot, suola ja hiiva.
Kaada kylmä (10-15°) vesi ainesten päälle.
Sekoita yhtenäiseksi massaksi. Isolla lusikalla tai hitaasti yleiskoneella noin minuutti.
Anna levätä viisi minuuttia.
Lisää oliiviöljy ja sekoita toinen minuutti.
Tee taikinalle neljä venytys-taittelukierrosta. Peitä kulho muovilla 10 minuutiksi jokaisen venytys-taittelukerran välillä.
Peitä lopuksi kulho tiiviisti muovilla ja nosta yöksi jääkaappiin.
Venytys-taittelu
- Aseta taikinakulho eteesi
- Ota kosteilla sormilla kiinni taikinan kauimmaisesta reunasta ja vedä kohtisuoraan ylös>
- Laske venynyt osa takaisin kulhoon taikinan päälle
- Käännä kulhoa 90° myötäpäivään ja toista venytys
- Kun kaikki reunat on käsitelty, kääntele taikina palloksi ja peitä kulho muovilla
- Toista 10 minuutin kuluttua ja hämmästele miten taikina muuttuu
Ota taikinakulho jääkaapista ja anna lämmetä huoneenlämmössä tunnin verran.
Kippaa taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile taikina pyöreäksi.
Öljyä halkaisijaltaan noin 30cm pyöreä uunipannu. Käytä reilusti rypsi- tai oliiviöljyä pannun öljyämiseen.
Nosta taikina keskelle pannua.
Lorauta taikinan päälle haluamaasi öljyä ja painele taikinaa sormilla keskeltä ulospäin.
Kun taikina alkaa pistää vastaan lopeta painelu ja peitä pannu kevyesti muovilla. Jos taikina ei vielä peitä koko pannua, toista painelu kertaalleen puolen tunnin kuluttua.
Anna taikinan kohota 1-1,5 tuntia, tai kunnes se on suunnilleen pannun reunan tasalla. Olettaen, että pannu on noin 2-2,5 cm korkea.
Valmistele täytteet focaccian kohotessa.
Ohjeet alempana.
Kuumenna uuni 250 asteeseen.
Asettele punajuurisiivut focaccian päälle, älä kerrosta.
Ripottele sipulit punajuurisiivujen päälle ja viimeistele juustoraasteella ja parilla rouhaisulla suolaa.
Nosta pannu uunin keskitasolle ja paista 15-20 minuuttia.
Pudota lämpö viiden minuutin kohdalla noin 230 asteeseen.
Tarkista kypsyys päälipuolelta ja kurkkaamalla leivän pohjaa. Jos pohjaan on ilmestynyt ruskeita läiskiä, leipä alkaa olla kypsä.
Ota focaccia pannusta ja anna jäähtyä jonkun aikaa ennen tarjoilua.
Täytteet
- 1-2 paahdettua punajuurta
- 1 punasipuli
- 60 g juustoa, Gruyere tai vastaava
Viipaloi paahdetut punajuuret ohuiksi siivuiksi.
Ohje paahdetuille punajuurille löytyy täältä.
Jos haluat maustaa punajuuret, sekoita 2 rkl mausteöljyä, esimerkiksi Virginon chilillä maustettua rypsiöljyä, suolaa, paprikaa ja korianteria. Sekoita öljy punajuurisiivuihin.
Kuori ja leikkaa sipuli noin sentin levyisiksi renkaiksi.
Kuumenna pannulla 1 tl margariinia ja 1 tl rypsiöljyä.
Nosta sipulit pannulle ja pehmennä sipuleita keskilämmöllä kunnes ne ovat pehmeitä ja alkavat ruskistua.
Lisää 1 rkl balsamiviinietikkaa, sekoita sipuleihin.
Pannusta nousee aika väkevät höyryt, joten älä hengitä syvään.
Anna sipulien karamellisoitua hetki ja Lisää ripaus mustapippuria.
Anna jäähtyä.
Raasta gruyere tai muu haluamasi juusto karkeaksi raasteeksi.